::.. C O R N I S H   R E X I E N   H I S T O R I A

Cornish rex on rotuna varsin nuori. Ensimmäinen kiharakarva, Kallibunker niminen kolli, syntyi Englannissa 1950. Taustaltaan cornish rex ei ole alkuperäisrotu eikä ihmisen tietoisesti tekemä rotusekoitus vaan yhden geenin mutaation seurausta. Tämä resessiivinen, peitinkarvojen puuttumisen ja kiharuuden aiheuttava, mutaatio tapahtui Cornwallissa, jossa tavallisen navettakissan pentueeseen syntyi erikoislaatuinen pentu. Kissan omistaja, Nina Ennismore, oli kasvattanut kaneja, joilla tunnettiin vastaavan näköinen kiharakarvainen muunnos (sana rex onkin lainattu kaneilta) ja kääntyi asiassa eläinlääkärinsä puoleen. Eläinlääkäri ehdotti Ennismorelle geneetikkojen apua, joiden neuvosta Kallibunkerin emo, Serenan, astutettiin pojallaan. Kun tuloksena oli kiharaturkkisia pentuja, pääteltiin ominaisuuden olevan periytyvä ja kasvatusta jatkettiin uuden rodun vakiinnuttamiseksi. Kasvatuksessa on käytetty myös paljon muita rotuja tarkoituksena pääseminen eroon kapeasta kannasta. Tällöin kasvatusvalintojen perusteena on käytetty yksinomaan kiharaa karvaa, jolloin alkuperäinen tyyppi on osin kadotettu.

Cornish rex kasvatus Euroopassa on lähtöisin hyvin erityyppisistä hybridiristeytyksistä kuin amerikkalaisten, jonne ensimmäinen kiharakarva saapui jo vuonna 1957. Kun Euroopassa on käytetty mm. burmaa ja brittiläistä lyhytkarvaa ovat amerikkalaiset käyttäneet rakenteeltaan hoikempia siamilaisia. Myöhemmin Eurooppaan tuodut amerikkalaisrexit ovat näyttäneet ”uuden tyyppisiltä” maassa ennestään olevaan kantaan verrattuna ja niinpä kuuleekin monesti puhuttavan vankempien eurooppalaisten linjojen edustavan ns. ”vanhaa tyyppiä”. Nimitys on harhaanjohtava, sillä molemmat cornish rex tyypit ovat yhtä vanhoja, eikä toinen ole toista parempi vaan (FIFe) standardin mukainen rex löytyy jostain sieltä väliltä. Nykyään valtaosassa maissa ei enää hyväksytä roturisteytyksien käyttöä kasvatuksessa.

Suomeen ensimmäinen cornish rex saapui vuonna 1967. Kasvatuksessa suurin osa suomalaisista kasvattajista pyrkii johonkin ultrakeveiden amerikkaisrexien ja vankempien eurooppalaistaustausten rotutovereiden välille, eli itse asiassa varsin lähelle sitä millainen Kallibunker oli. Tyyppien moninaisuus on rodun rikkaus ja positiivinen haaste kasvatuksessa.

Kallibunker (Nature, 172, p.81 (1953)) ja nykypäivän näyttelytasoinen cornish rex. Kuvien kissoilla on välillään 54 vuotta ja suorassa isälinjassa 19 sukupolvea. Yllättävää kyllä, ero Kallibunkerin ja nykypäivän cornareiden välillä on pieni, vaikka rotua tuntemattoman silmään cornish rex näyttää pitkälle jalostetulta. Kuvia verratessa voidaan huomata että vartalon tyyppi oli jo Kallibunkerilla varsin virtaviivainen. Kallibunkerin turkki näyttää jonkin verran pörröisemmältä kuin nykyrexin, mutta pitää muistaa sen ulkoilleen vapaana. Suurimmat erot löytyvät päästä, korvat ovat nykyrexeillä suuremmat ja korkeammalle sijoittuneet sekä pään muoto kapeampi ja yläprofiili suorempi. Ero kantaisään näyttäisi huomattavasti suuremmalta jos nykyrexiä edustaisi naaras, mutta cornish rexeille onkin tyypillistä voimakas sukupuolileima.

(Lähteet: Kiharakarvaisten kissojen historiaa. Tea Tuominen. Kissa 2/2005, The ’rex’ type of coat in the domestic cat. Searle A. G., Jude A. C. Journal of Genetics 54 (3):506-513. 1956. A ’Rex’ Mutant in the Cat. Jude A. C. Nature 172:82. 1953.)

‹‹ takaisin